Hyvinvointivalmennus Blogi / Hyvinvointivalmennus.fi
Sivusto käyttää evästeitä.

Hyvinvointivalmennus Blogi

Lopetetaan Laihduttaminen!

Lopetetaan Laihduttaminen!

Nina 04.12.2018 0
 
Lopetetaan LAIHDUTTAMINEN ja aletaan panostamaan TERVEESEEN tulevaisuuteen!Monesti ihmisen ajaa laihdutuskuurille, "dieetille", tietynlaiselle tiukalle ruokavaliolle ja itsensä rääkkäävälle liikunnalle Ylipaino, tai siis vieläkin useammin tämän laihduttamisen aloituksen laukaisee se tunne, ettei ole enää tyytyväinen omaan kroppaansa, vaatteet eivät istu päälle ja olo on väsynyt... Halutaan siis olla energisempiä ja saada ne lempi vaatteet vaivatta päälle ja vielä niin, että ne näyttävät hyvälle, eikä kiristä ja purista sieltä täältä.Seuraava vaihe onkin se, että lähdetään etsimään netistä kaikenmaailman ohjeita siihen, että: "miten poltan rasvaa tehokkaasti", "ilmaisia nettivalmennuksia", "tehokas ruokavalio painonpudotukseen" jne.
Kun löydetään tiukkoja ohjeita, aletaan niitä noudattamaan ja kiristetään samalla sitä omaa stressitasoa vieläkin ylemmäs, koska tiukat ruokavaliot ja dieetit sekä uudet liikuntatottumukset stressaavat sitä omaa arkista ajankäyttöä, täytyisi löytää paljon "uutta aikaa" jonka voi sijoittaa liikunnalle ja ruokien valmistamiseen. Tuntuu, että ilman tuotakin "uutta aikaa" joka menee dieettaamiseen, ihmiset ovat jo ihan ylikuormittuneita kiireestä, työstä, arjestaan...

No mietitääs: Nyt, kun siihen kiireiseen arkeen on lisätty uusi tiukka ruokavalio, joka on isoilla miinuskaloreilla (eli syöt reilusti vähemmän energiaa, kuin kulutat), on lisätty myös kroppaa rääkkäävää liikuntaa, jossa ajetaan itsensä ihan loppuun.. Unenlaatukin saattaa valmiiksi olla jo huonoa/katkonaista korkeiden stressitasojen takia, mitä tämä uusi """elämäntapa""" ei ainakaan paranna.. NIIIIN Kysymys kuuluukin: Ollaanko tässä menossa kohti terveempää tulevaisuutta, energisempää oloa ja pienempää rasvaprosenttia?
Voin kertoa, että Ei. EI. EI....
Ehkä alkuun viikon pari paino saattaa tippua, mutta sitten se yleensä lyö lukkoon ja sen jälkeen aineenvaihdunnan käynnistäminen on työn ja tuskan takana ja tästä monesti seuraakin lannistuminen ja tämän "hienon" kuurin lopetta...
Lue lisää
Mitä on toiminnallinen treeni?

Mitä on toiminnallinen treeni?

Nina 16.10.2018 0
    MITÄ on toiminnallinen treenaaminen?
MIKSI kannattaisi suosia toiminnallista harjoittelua?"Toiminnallinen treeni" on käännös englannin kielisestä sanasta "Functional Training".
Toiminnallisen treenin tavoitteena on parantaa ihmisen kehon kokonaisuuden synergiaa -kaikki toimii keskenään.
Esimerkiksi: Syvätlihakset aktivoituvat kun lähdetään tekemään jotain nostoa/hyppyä/vetoa/työntöä, samalla meillä säilyy lapatuki ja tasapaino sekä liikkuvuus riittää mahdollisimman isoilla liikeradoilla.

Arjessa toiminnallisen treenin hyödyt näkyvät parempana ryhtinä ja kropan hallintana, parempana tasapainona sekä puolierojen pienemisellä. Jaksat pyörittää arkeasi paremmin, kun kroppa on hereillä ja toimii oikein kun nostat esim. kauppakassia, lastasi, pyykkejä.. Kolaat pihalta lumia tai maalaat seiniä tai kannat muuttolaatikoita jne.

Toiminnallisessa harjoittelussa kehitetään monia eri asioita mm. liikkuvuutta, tasapainoa, nopeautta, räjähtävyyttä, elastisuutta, lihasvoimaa moninivelliikkeissä (ei niinkään eristäviä liikkeitä), kehon hallintaa, syviä tukilihksia, hapenottoa jne.
Tunneillani lämmitellään liikkuvuus-, tasapaino- ja aktivointiharjoittein n. 20-30min (tämä on samalla myös jo kehittävää osaa treenistä, liikkuvuus ja tukilihaksisto kehittyy).
Tämän jälkeen on vuorossa 20-30min toiminnallinen harjoitus jossa kehitetään vaihtelevin harjoittein: syviä tukilihaksia, asento hallintaa, isoja moninivelliikkeitä (kuten kyykyt, lankut, punnerrukset jne...), nopeutta, räjähtävyyttä jne.
Lopuksi loppuverryttely/rentoutus 5-10min.  
Toiminnallisella harjoittelulla parannat arkesi laatua, jaksat paremmin!
Liikkuvuuden lisääntyessä ja puolierojen vähentyessä myös päänsäryt, niska-hartia seudun kivut, selkäkivut ja jäykkyydet vähenevät!
Hapenoton parantuessa jaksat ulkoiluttaa koiraa tai puolisioasi ahkerammin ( :D ) sekä jaksat leikkiä lastesi kanssa vaivattomammin.
Töissäsi pystyt suorittamaan tehtäväsi paremmassa ergonomiassa, koska nostot, kyykyt, alasmenot yms. opetellaan ...
Lue lisää
Visio paremmasta muutti kaiken!

Visio paremmasta muutti kaiken!

Nina 11.09.2018 0
   

Visio joka muutti elämäni!

Tässä aamurutiinit tehneenä ja syksyn suunnittelutyöt aloittaneena mietiskelin, että mistä sitä onkaan itse tullut aloitettua tämä ura kuusi vuotta sitten ja missä olen tänä päivänä :) Huh huh mikä matka! Ja yksi parhaimmista asioista mitä olen saanut elää ja kokea!...
Lue lisää
Stressittömällä syömisellä pysyviin tuloksiin!

Stressittömällä syömisellä pysyviin tuloksiin!

Nina 28.08.2018 0
Stressittömällä syömisellä pysyviin tuloksiin!Onko sinulle tuttua se kun alat pudottamaan painoa= "dieettaamaan" niin oletkin kärttyisä ja huonovointinen? Ehkä jopa heräät aamulla päänsärkyyn ja väsymykseen?Painonpudotus tulisikin tehä elämäntapamuutoksen kautta (ei kuurien)! Ja näiden elämäntapamuutosten myötä suurin päämäärä onkin HYVÄ OLO! Jos teet muutoksia esim. syömiseen niin niiden tulisi tehdä sinulle parempi olo, ei huonompi. Tarkoituksena on saada sinusta energisempi, positiivisempi ja valovoimaisempi! Hyvä olo lähtee sisältä päin ja kun voi sisältä hyvin niin se näkyy ulospäin.

Aiemmassa bloggauksessani kerroin elämäntapamuutoksien ongelmakohtia (tässä bloggaus siitä: http://www.hyvinvointivalmennus.fi/blogi/pinnankiristystajapettymyksia) ja suosittelen sinua tarkistamaan myös ne! Mutta tämä bloggaus kertoo enemmän siitä, kuinka saadaan pienillä muutoksilla RUOKAVALIOSSA pysyvää hyvää oloa ja tuloksia ilman stressiä.     Eilen päättyi minun valmentama 6viikon juoksukoulu Kotkassa. Palautteet olivat erittäin mieltä lämmittäviä ja parasta olikin kuulla, kuinka olin osannut juoksukoulun lomassa välittää valmennettaviin positiivista fiilistä ja uutta ajattelumallia omasta hyvinvoinnista ja armollisuudesta itseään kohtaan.. Siitä kuinka voi saada tuloksia ilman stressiä ja itsensä piiskaamista ja nuhtelua.
Ja näiden palautteiden johdosta minulle tulikin ajatus kertoa, että kuinka ruokavaliossa pienilläkin muutoksilla saadaan tuloksia ilman stressiä, kunhan ne muutokset ovat pysyviä ja mielekkäitä (ei pakonomaista suorittamista).         Tässä tulee TÄRKEIN ASIA kun haluat muutosta!! ALOITA JOSTAIN JA NYT HETI!
Ei huomenna / maanantaina / kun loma loppuu tai alkaa / ei kun flunssa on ohi / aloitan treenaamisen / puoliso tulee reissusta / viikonlopun juhlat on juhlittu / EI SELITYKSIÄ!

Aloittaminen on vaikein!
Tiedän, mutta siitä voi tehdä helppoa! Autan siinä :)
Alla helppoja muutoksia ja suosittelen kokeilemaan tuossa järjestyksessä tai sitten valitset en...
Lue lisää
Liikkeellä iloa kesään!

Liikkeellä iloa kesään!

Nina 28.05.2018 0
 

Kesä on vuoden parasta aikaa liikkua!

Päivät on pidemmät, ulkona on lämmin, aurinko paistaa (ja välillä satelee :D ), linnut laulaa, luonto herää eloon! -Tämä kutsuu luokseen ja mikäs sen parempaa, kuin pistää oma kroppa liikkeelle ja haukata samalla raitista ulkoilmaa, nauttien Suomen kauniista kesästä!

Moni unohtaa liikunnan kesän ajaksi, mikä ei ole hyvä juttu.. (aineenvaihdunta hidastuu, lihakset alkavat surkastua, mieliala laskee, tulee saamattomammaksi, liikkuvuus huononee, ryhtilihasten heiketessä ryhti huononee ja niska-hartiaseudunsäryt sekä pääkivut lisääntyvät, unenlaatu saattaa heiketä liikunnan vähetessä, suoliston ja vatsan toiminta huononee jne..) Kesällä pitääkin toki vähän ottaa rennosti ja antaa itselle aikaa nauttia, mutta liikuntaa ei tulisi kokonaan pistää pauselle, päinvastoin!

Panosta kesällä vaikka hieman eri juttuihin liikunnan kanssa, ole ulkona, tee kehonpainolla treeniä!
Kehitä liikkuvuutta ja tasapainoa jne.. Tai sitten, pistä kesän aikana koko olemus aivan uuteen uskoon! Monilla aurinko ja pitkät valoisat päivät luovat aivan uutta lisävirtaa, hyödynnä se ja olekin kesän jälkeen paremmassa kunnossa kuin koskaan! ;)

   

Oli valintasi sitten panostaa hieman erilaiseen liikkumiseen tai pistää kroppa uuteen uskoon niin tässä sinulle viisi hyvää liikettä joilla kehität koko kroppaa!

Ennen treeniä tee hyvä lämmittely jossa haastat tasapainoa ja avaat liikkuvuuksia!
Suorita alla olevia liikkeitä 10-20 kertaa oman kuntotasosi rajoissa ja 3-4 sarjaa tuntemuksien mukaan.
Sarjojen välillä 30-60s taukoa ja treenin loputtua 10-15min toiminnallinen loppuverryttely oman maun mukaan :)   

  1. Askellus korokkeelle (voit käyttää vaikka lenkkipolulla kiveä tai penkkiä tmv)
2. Bulgarialainen askelkyykky
3. Ojentajapunnerrus
4. Vuorikiipeilijä
5. Superman käsien avauksella Jos kaipaat tsemppiä ja ryhmän voimaa, sovittuja liikuntatapaamisia valmentajan ammattitaitoisella ja huumorintäyteisellä otteella, naurua ja monipuolisuutta unohtamatta, il...
Lue lisää
Palaudu liikkeellä!

Palaudu liikkeellä!

Nina 05.02.2018 0
Palaudu liikkeellä!

Jotta ihminen kehittyy täytyy huolehtia palautumisesta.
Monilla on harhaluulo, että palautuminen tapahtuu parhaiten passiivisesti paikallaan.
Muutetaan tätä käsitystä!

Itse olin tänään aamusta kävelemässä merenjäällä siskoni Oonan kanssa. Totesin monesti hänelle, että "Onpa kaunis keli! Mieti heitä, jotka eivät lähde ulos.. he eivät näe tätä samaa, he eivät koe tätä samaa fiilistä!".
Aurinko paistoi ja fiilistelin ja katselin ympärilleni kuinka aurinko valaisi lumihiutaleita maassa ja kaikkialla kimalsi, pystyi jopa tuntemaan, kuinka aurinko on alkanut jo lämmittämään! Toivonpilkahdus kesästä sai minut monesti hymyilemään! :)



Oletko koskaan kuullut aktiivisesta palautumisesta? Tuo aamun kävelylenkki oli hyvä esimerkki aktiivisesta palautumisesta! Mieli lepäsi, tehot olivat rennossa aerobisessa, fiilis oli MAHTAVA!
Ennen lenkkiä tein 30min liikkuvuusharjoituksen kotona.
Pistän jutun loppuun 4 helppoa liikettä, joilla saat veren virtaamaan ja energiaa päiviisi!

Aktiivinen palautuminen tarkoittaa, että tehdään tietoisesti palauttavia harjoituksia. Näitä voi olla esimerkiksi ulkona liikkuminen, rennosti kävellen ja nauttien ulkoilmasta... Voi tehdä liikkuvuusharjoituksia, venytellä, rullailla, käydä kevyesti vesijuoksemassa tai uimassa fiilistelemässä.
Palautumista vauhdittaa myös kylmä-kuuma yhdistelmä, esim. sauna-avanto setit! Kokemuksesta voin kertoa, että TOIMII! :) Suosittelen.
Hieronta, lymfahoidot, rentoutumisharjoitukset, hengitysharjoitukset, meditointi, keppijumpat, jooga yms. ovat myös palautumisesta huolehtimista.Palauttavia harjoituksia tulisi olla yhtä paljon (tai jopa enemmän), kuin kehittävia kovempi tehoisia harjoituksia. Esim. jos teet kolme kovaa treeniä viikossa (esim. kuntosali, kamppailulajit, jumpat, juoksu jne..) sinun tulisi tehdä myös ainakin 3 palauttavaa harjoitusta.
Moni on nyt aloittanut kuntoilemaan ja panostamaan terveyteen, mutta tärkein unohtuu helposti, eli palautumisesta huolehtiminen! Älä sinä tee samaa vir...
Lue lisää
Pinnan kiristystä ja pettymyksiä? Olet unohtanut kokonaisuuden!

Pinnan kiristystä ja pettymyksiä? Olet unohtanut kokonaisuuden!

Nina 27.11.2017 3
Pinnan kiristystä ja pettymyksiä?

Kohtaatko elämäntapamuutoksesi varrella pinnan kiristymistä ja pettymyksiä?
Onko itsesi "rangaitseminen" rääkkitreenillä tuttu juttu? Tai morkkis herkkuhetkestä?
Jos nämä ovat sinulle kuin arkipäivää niin olet eksynyt hyvän olon ja terveen kokonaisuuden polulta.
Hätä ei ole tämän näköinen! Minä kerron sinulle missä menit pieleen ja mistä lähdet korjaamaan tilannetta! :)Tiesitkö, että kun pidät tavoitteet kirkkaana mielessä ja positiivisen asenteen kaikessa mitä matkanvarrella kohtaat niin
muutokset tulevat kuin itsestään kunhan motiivit ovat oikeat! (tavoitteista voit lukea lisää aiemmasta bloggauksestani tästä, motivaatiosta voit myös lukea minun ajatuksia tästä.)

Moni miettii tälläkin hetkellä, että olisi aika tehdä jotain oman terveytensä edistämiseksi ja moni on jo tämän matkan aloittanutkin. Aivan mahtavaa, että olet aloittanut elämäsi tärkeimmän matkan tai suunnittelet jo sitä! Kummassakin tapauksessa olet tehnyt/tekemässä päätöstä mitä et tule katumaan jos keinosi ovat realistiset ja oikeanlaiset.

Kun halutaan pysyviä muutoksia tulee tehdä pysyviä muutoksia. Kyllä, luit aivan oikein!
Eli jos haluat tehdä pysyviä muutoksia elämääsi, oloosi, kroppaasi, mieleesi, arkeesi, asenteeseesi jne... Sinun tulee tehdä päätöksiä/valintoja/muutoksia jotka ovat pysyviä. Hylkää kaikki kuurit ja "taikapillerit"!
Hylkää myös seuraavanlaiset ajatukset: "Kyllä minä tämän 8 viikkoa pystyn syömään ja liikkumaan näin, kunhan pidempään ei tarvitse.." ja vaihda ajatuksesi enemmän tämän kaltaisiksi: "Onko tämä sellainen muutos jota pystyisin ylläpitämään koko lopunelämääni?".
 

Kun lähtökohdat ovat oikeat (tavoitteet, motiivit, ajatusmalli) se mahdollistaa sen, että jo pienillä helpoilla muutoksilla saat PALJON aikaan! Muutosten ei tarvitse olla suuria, kunhan ne ovat säännöllisiä ja mielekkäitä.
Mielekkäät muutokset auttavat jatkuvuudessa.
Pyrikkin siksi etsimään sellaisia vaihtoehtoja jotka tuovat sinulle hyvän fiiliksen! Esim. jos suunnittelet ...
Lue lisää
Tavoitteet ovat unelmasi!

Tavoitteet ovat unelmasi!

Nina 30.10.2017 0
Tiesitkö tarvitsevasi tavoitteita? Miksi muka? Minäpä valaisen :)

Tavoitteet vievät sinua eteenpäin. Kuvittele elämä ilman tavoitteita… Heräät aamulla, pyörität samaa päivää yhä uudestaan läpi ja se ei johda eteenpäin, pysyt vain paikoillasi. Miltä se tuntuu? Tai tiedätkö jo kuvittelemattakin valmiiksi sen, että miltä se tuntuu, koska tiedostat olevasi tuossa tilanteessa?
Tuntuuko siltä, että päivästäsi/elämästäsi puuttuu se ”punainenlanka” johon herättyä tarttuu ja joka vetää sinut sängystä ylös ja eteenpäin kohti unelmiasi? Tuntuuko ehkäpä jopa siltä, että olet saamaton ja uupunut ja tylsistynyt siihen, että sinä vain jumitat paikoillaan? Muut menevät eteenpäin ja voivat paremmin ja kokevat asioita, ovat onnellisia, miten ne sen tekevät?!
 Moni ei edes tiedä sitä, että tarvitsee elämässään tavoitteita. Tavoitteet virittävät mielesi heti herättyä positiiviseen ”mahdollisuuksien flowhun” ja koet, että jokaisella päivällä on merkitys. Sinulla on tunne, että asiat etenevät ja sinulla on elämäsi hallinnassa.
Kun ihminen kokee hallitsevansa tilannetta hänellä on hyvä, rauhallinen olo, tällöin asiat sujuvat. Sitten taas, kun elämä on yhtä kaaosta, ei ole tavoitteita antamassa suuntaa, niin ihmiselle tulee epämiellyttävä olo. Sellainen, että ei hallitse asioita -elämäänsä, stressi kasautuu ja vatsa ei toimi! Tässä tilassa asiat eivät suju vaan tuntuu, että kokoajan säheltää jotain ja mikään ei toimi haluamallasi tavalla, koet olevasi elämän uhri.
Olet siis uhriutunut, miltäs siellä tuntuu? Hyvä fiilis aamusta iltaan? Eipä taida olla ei!
Moni ei edes tiedä sen johtuvan siitä, että elämällä ei ole tavoitteita, sinulla ei ole suuntaa, sinä vain matkaat (lue makaat) elämänvirrassa ja otat iskut ja kurat vastaan joka mutkassa ja alamäessä, etkä edes tiedä, että miksi siedät sitä!

Haastan sinut kokeilemaan seuraavaa. Ota vastuu siitä mitä näet ympärilläsi. Katso myös peiliin itseäsi silmästä silmään, mitä näkyy? Mikä fiilis sinulla on? Ohjaatko omaa elämää vai oletko luovutta...
Lue lisää
Ole läsnä tässä ainutlaatuisessa hetkessä!

Ole läsnä tässä ainutlaatuisessa hetkessä!

Nina 29.10.2017 0
Ole läsnä muille ja erityisesti itsellesi, tämä on sinun hetkesi!

Tuli tuossa jokunen viikko sitten puhuttua yhden valmennuksessa olevan ryhmäni kanssa tärkeästä aiheesta.. Nimittäin läsnäolo, hetkeen pysähtyminen ja hetkessä eläminen, tämän hetken tiedostaminen.
Nykyään kaikilla on kiire paikasta A paikkaan B ja silloin, kun ollaan paikassa B niin pitäisi jo suunnistaa kohti C:tä. Jos on aikaa pysähtyä niin se pyhitetään somelle tai netfixiin tmv. jossa pääsee pakoon omia ajatuksiaan tai elämäänsä tai sitä kiirettä jonka itselleen on järjestänyt samalla unohtaen sen, että me ollaan Tässä ja Nyt.Suosittelenkin heti aluksi jokaista miettimään, että:
A) Miksi Järjestät kiireen (huom. itse on aina vastuussa kiireestään)?
B) Mihin sinulla on oikeasti kiire?
C) Voisiko asiat priorisoida jatkossa toisin?
D) Mikä on tärkeintä loppupeleissä?
E) Voittaako some jatkuvasti taistelun läsnäolon ja poissaolon välillä?
 Jos pyhitetään sunnuntai näinkin syvälliselläkin aiheella, niin tehdään se sitten kunnolla!
Eli kysymys kuuluukin, mitä sinulla oikeasti on, muutakuin tämä hetki? Jäljelle jää muistot -menneisyys ja kiire -tulevaisuus.
Menneisyys on nimensä mukaan mennyttä, sitä ei saa takaisin. Menneistä on hyvä oppia ja menneisyys on tuonut sinut tähän hetkeen, tähän pisteeseen jossa Nyt olet, joten menneisyyttä on hyvä myös ymmärtää, mutta sitä on turha jäädä murehtimaan, koska se ei muuta mitään.
Okei, sitten meillä on myös se tulevaisuus, joka suurimmalla osalla tänä päivänä näyttää kokoajan vain kiireisemmältä. Tulevaisuus on aina arvoitus.
Mutta jos nyt aletaan järkeviksi, niin menneisyys on mennyttä aikaa ja tulevaisuus tulevaa aikaa (jota pidetään liian usein itsestäänselvyytenä, joten tätä hetkeä ei arvosteta samalla tavalla) näitä sinulla ei oikeasti ole, ne ei ole tässä ja nyt! Päästäänkin taas siihen, että ainut asia mitä sinulla oikeasti on on tämä hetki JUURI NYT.
Tämä hetki... niin herkkä ja ainutlaatuinen, kuin se onkin, niin se usein sotkeutuu ja menettää arvoaa...
Lue lisää
Sinun taistelusi!

Sinun taistelusi!

Nina 25.10.2017 0
Motivaatio on tärkeä ase taistelussasi paremman olon ja onnellisuuden puolesta!
Se on oikeastaan tärkein, se ohjaa kaikkia tekojasi ja valintojasi.
Motivaatiota ei saa pitää itsestäänselvyytenä, koska joku aamu sinä heräätkin ilman motivaatiota, jos et ole sitä ruokkinut ja vaalinut, sisäistänyt sitä, että mikä sinua oikeasi sisimmässäsi motivoi!
Tulee hetkiä, jolloin motivaatio on hukassa, mutta tämmöisillä hetkissä pitääkin palata siihen hetkeen, jolloin motivaatio oli katossa asti! Mieti, mikä se fiilis oli silloin, mitä silloin halusit ja ajattelit, mikä sai sinut liikkeelle, mikä sai hymyn kasvoillesi, mikä sai sinulle sen huippu mahtavan olon -motivaation?
Sinun taistelusi lähtee motivaatiosta!
Motivaatio on tila, jolloin uskot 100%:sti itseesi ja unelmiisi! Ja näin sen kuuluukin olla. Et saa menettää uskoa itseesi, koska sinä olet se ainut ihminen joka voi tehdä asioihin muutoksen. Sinä olet se joka herää aamulla ja päättää ottaako aamupalaksi jotain ravintorikasta vai sokerimuroja? Vai jätätkö kokonaan syömättä?
Sinä olet se, joka tekee valinnan töiden jälkeen, että lähdetkö kävelylle ja venyttelemään? Vai onko sohva ”””parempi””” paikka tuolloin?
Sinä päätät miten ajattelet itsestäsi ja elämästäsi -katsotko totuutta silmiin ja olet rehellinen itsellesi? Vai kaunisteletko ja selittelet itsellesi asioita, jotta voisit pysyä siellä mukavuusalueella?

Sinä päätät miten käytät aikasi, miten ajattelet itsestäsi, mitä teet elämälläsi ja mihin suuntaan olet kokoajan menossa!
Sinä olet vastuussa siitä, että kaadutko taistelussasi mukavuusaluetta vastaan ja päästät otteen irti onnellisuudestasi vai taisteletko unelmiesi puolesta?
Taistelet itsesi takia, koska kukaan muu ei tee sitä puolestasi, se on sinun tehtäväsi!Voitkin nyt päättää onko tämä SE hetki, onko tämä se päivä mistä lähtee onnistumisesi? Uusi elämäsi? Eikä ole peruutusnappia tai takaovea jonne poistua tai jota painaa, kun pelko meinaa ottaa vallan ("feel the fear and do it anyway") tai epäterveelliset v...
Lue lisää
Kyykky ja lankku mitä ne on?

Kyykky ja lankku mitä ne on?

Nina 20.10.2017 0
Tiedätkö mikset pääse kunnolla kyykkyyn? Jaksatko lankuttaa? Onko perus kehonpainoliikkeissä tekniikat hukassa? Näihin jokaisen tulisi pystyä!

Kyykky on ihmiselle luontainen asento olla, mutta tänä päivänä harva pääsee kunnolla kyykkyyn liikkuvuutensa puolesta tai harva edes hallitsee omaa kroppaansa ja moni ei tiedä oikeita tekniikoita!

Kyykyssä on tärkeää hallita polvien, lantion, selän ja nilkkojen, rintakehän asentoa sekä painopisteitä, lapatukea ja keskivartalontukea -hengitystä unohtamatta!
Kyykky vahvistaa reisien lisäksi pakaroita, jotka ovat todella tärkeässä roolissa mm. selän hyvinvoinnissa sekä hyvän ryhdin ylläpidossa. Kyykky vahvistaa myös oikein tehtynä keskivartaloa! Mikä teholiike koko kropalle! -Mutta vain silloin, kun se tehdään oikein ;)
Tule seuraavaan toiminnalliseen treeni -valmennukseen ja opit kyykyn sekä muutenkin hallitsemaan omaa kroppaasi, tasapainoa, liikkuvuutta jne.. Seuraava valmennus alkaa: 3.9. Kotkassa ( http://www.hyvinvointivalmennus.fi/valmennukset/kotka?product_id=319 )

Entä keskivartaloliikkeiden kuningas lankku? Onko se hallussa, jaksatko lankuttaa?
Oikein suoritettu lankku vahvistaa lapatukea, käsivarsia, syviä vatsalihaksia ja asentohallintaa -hyvä ryhtiä unohtamatta!
Kun syvät vatsalihakset ovat kunnossa vatsa ei pömpötä, koska suolisto on tuettu kunnolla oikealle paikalleen (joka myös on syvien vatsalihasten tehtävä). Ja yleisilmeestäsi tulee paljon ryhdikkäämpi, jaksat kannatella itseäsi paremmin! :)



Tässä kuva lankusta ja vinkkejä sen suorittamiseen:
1) kädet suoraan hartioiden alla
2) jalat pitkällä takana joko varpaat tai polvet maassa (polvet maassa helpompi)
3) lähde aktivoimaan vatsaa ja vedä ”häntää koipien väliin” KOKOAJAN! Alaselkä ei saa olla notkolla!
4) Lähde myös aktivoimaan lapatukea, älä päästä yläselkää painumaan kasaan ja ”rötköttämään” vaan työnnä itseäsi kokoajan aktiivisesti ylöspäin lapojen väliin, jolloin yläselkä saattaa hieman jopa pyöristyä ylöspäin
5) Purista vatsaa KOKO liikkeen ajan jok...
Lue lisää
Mitä rohkeus on?

Mitä rohkeus on?

Nina 19.10.2017 0
Mitä on rohkeus?
Äsken lenkillä pohdiskelin aihetta rohkeus. Olen nimittäin tässä lähiaikoina törmännyt vähän väliä joko omassa elämässä / kaverin elämässä / artikkeleissa aiheeseen "rohkeus". Mitä rohkeus oikeasti on?Itse olen nyt paininut muutaman asian kanssa, joissa on tarvittu rohkeutta ja luottamusta omaan intuitioon ja elämään :) Olen myös jutellut ystävien kanssa aiheesta, koska he ovat törmänneet pisteeseen, jossa huomaavatkin, että antavat pelon tehdä valinnat itsensä puolesta. Missä se rohkeus on silloin, kun sitä eniten tarvitsisi? Minun mielestä rohkeus on sitä, että uskoo johonkin asiaan, mitä ei välttämättä vielä ole ja tekee sen siivittämänä päätöksen/päätöksiä tai ottaa riskejä, jotka saattavat nyt pelottaa.
Rohkeus ei ole sitä, ettei koskaan tuntisi epävarmuutta tai pelkoa, vaan rohkeus on sitä, että uskoo itseensä ja tekee asioita ja päätöksiä pelosta huolimatta!Rohkeutta on ottaa se ensimmäinen askel (se ensimmäinen askel on yleensä pelottavin) kohti sitä "omaa juttua".
Rohkeus on sitä, että poistuu mukavuusalueeltaan.
Rohkeutta on kuunnella ja luottaa omaan sisäiseen intuitioon.
Rohkeus on riskien ottoa ja heittäytymistä elämään.
Rohkeutta on hymyillä tuntemattomalle tai moikata vastaantulijalle. Rohkeutaa on katsoa muita silmiin.
Rohkeus on sitä, että uskaltaa tehdä/elää omaan tyyliin, eikä valittää siitä, että mitä muut voi tästä ajatella.
Rohkeus on pilkettäsilmäkulmassa vaikka tuntuisi siltä, että joku vetää maton jalkojensi alta.
Rohkeus on huikea fiilis jota jokaisen tulisi kehittää ja joka jokaisen tulisi kokea mahdollisimman usein!

On myös rohkeaa oikeasti kyseenalaistaa välillä omaa elämää, onko tyytyväinen/onnellinen/oletko siellä missä sinun kuuluukin olla/teetkö omaa juttuasi/oletko tyytyäinen iteesi ja arvoihisi?
Rohkeutta on olla valehtelematta itselleen ja kohdata tosiasiat.
Jos hyväksyykin nyt sen, että "okei, en ehkä olekkaan onnellinen / tyytyväinen". Niin silloin täytyy tehdä muutos :)
Ensimmäisen muutoksen ei tarvitse olla i...
Lue lisää
Korppa jumissa ja paikkoja kolottaa?

Korppa jumissa ja paikkoja kolottaa?

Nina 19.10.2017 0
Kroppa jumissa? Selkä kipeä? Polviin kolottaa? Päätä särkee?Heräät aamulla ja ensimmäinen ajatuksesi on, että miten nouset sängystä ylös niin, että selkään ei vihlaise? Tai heräät jo valmiiksi päänsärkyyn? Tuttua? Kuvittele nyt päinvastainen tilanne, heräät ja päätä ei koskekkaan, voit nousta sängystä ylös ja et edes muista omistavasi selkää; kokonaisuus toimii! Fiilis hyvä ja energinen! Jes mahtavaa!! Tätähän me kaikki halutaan :) Ja tämä on mahdollista alla annan vinkkejä, että miten :)

Tutkimukset osoittavat, että suurinosa väestöstä kärsii elämänsä aikana yllämainituista kiputiloista.
Suurinpaan osaan näistä ratkaisu onkin kropan säännöllisessä huoltamisessa esim. liikkuvuusharjoitteilla, foam rollauksella, hieronnalla, venyttelyllä jne... Kropanhuolto onkin se mistä yleensä luistetaan. Nyt tehdään siihen muutos! ;)

Edellä mainitut kiputilat voivat johtua mm. siitä, että harrastaa liikuntaa, muttei huolla kroppaansa ja/tai liiketekniikat jäävät vajaiksi, eli ei hyödynnetä nivelien koko liikerataa. Kiputilat voivat johtua myös liikkumattomuudesta. Kroppa kaipaa liikettä: taivutuksia, kiertoa, työntöä, vetoa ja pyörityksiä päivittäin, jotta se pysyy toimivana. Kipua voi aiheuttaa myös puolierot kropassasi, esim. toinen pakara onkin kireämpi tai teet toispuoleista liikettä vaikkapa kaupankassalla.

Tänä päivänä passiivinen istumatyö aiheuttaa paljon päänsärkyä, selkäkipuja, niska-hartiaseudun jumituksia. Tärkeää olisikin vähintään tunnin välein nousta ylös penkistä ja pyöritellä hartioita, taivuttaa kroppaa sivulta toiselle sekä eteen ja taakse, pyörittää hartioita ja avata rintakehää sekä antaa muutamat hyvät venytykset lonkankoukistajille sekä takareisille. Näillä yksinkertaisilla jutuilla, jotka vievät max. 2min aikaasi, edesautat sitä, että kroppa ei vetäisi jumiin ja voitaisiin välttyä esim. selkä- ja pääkivuilta.

Hyvin monesti alaselkäkivut juontavatkin juurensa siitä, että joko lonkankoukistajat / takareidet / pakarat tai etureidet ovat jumissa tai pahimm...
Lue lisää
Minun tarinani :)

Minun tarinani :)

Nina 10.10.2017 3
Tässä minun tarinani :) Kiitos sinulle jos mielenkiintosi riitti loppuun asti! Jos tarinani kosketti sinua yhtään laitathan jakoon niin saadaan muutkin ajattelemaan omaa hyvinvointia kokonaisuutena 

Miä oon Nina Hosko 1990 - vuonna syntynyt pirteä, ilonen, positiivinen ja elämänmyönteinen Hyvinvointivalmentaja Kotkasta. Näin minun esittelyni yleensä alkaa, mutta nyt päätinkin rohkaistua ja kertoa koko tarinani.
Se mitä kerron teille seuraavaksi on itselleni todella arka aihe ollut jo vuosia ja sen takia tästä tietääkin vain lähimmäiset, mutta teen siihen nyt muutoksen, koska uskon, että tämä tuo monille uutta näkökulmaa omaan terveyteen ja ylipäätään omaan asenteeseen ja siihen miten he ajattelevat itsestään sekä elämästään. :)

Tänään lenkillä syysmyräkässä ja sateessa hymyilin itsekseni ja mietin, että mikä minua oikeen tässä hymyilyttää? Sataa, tuulee, on koleaa? Mutta minä hymyilen näistä asioista huolimatta ja tunnen kiitollisuuden tunnetta.. Miksi? Siksi, että minä pystyn siihen. Niin mihinkö? Pystyn käymään kävelyllä koirani kanssa.
Okei, kuulostaa varmaan oudolta, mikä tässä nyt on niin ihmeellistä? Se, että esim. vuosi sitten en pystynyt. Tai tarkennettakoon, olisin pystynyt, mutta olo sen jälkeen monien päivien aikana olisi ollut jotain näistä tai kaikkia näitä: rytmihäiriöitä, uupumusta, lämpöä, unettomuutta, huonoa oloa, mielialan vaihtelua (melankolisuutta), kurkun tulehtumista, nuhaa, kuumotusta, huimausta, päänsärkyä jne…
Kyllä, pelkkä vajaan 20min hiljakseen kävely saattoi aiheuttaa näitä oireita. Eikä vielä tänä päivänäkään olla ihan selvillä vesillä, mutta toivottavasti joka päivä ollaan edes hitusen lähempänä :)

Tämä seuraava tarinani kertoo, että miten minusta sitten tuli niin positiivinen ja hymyileväinen.

Minä kuuluin niihin ihmisiin jotka suorittavat, jotka haluavat tehdä kaikki heti ja nähdä tulokset heti ja kaiken pitää olla täydellistä, mutta siltikään se ei riitä, koska voisi pystyä ehkä parempaan? Tai pitäisi pystyä parempaan. Kuulosta...
Lue lisää