Voidaan hyvin Sallassa
Elokuussa 2008 Sallassa alkanut kolmivuotinen ESR-rahoitteinen Hyvinvointivalmennushanke tähtää Sallan kuntastrategiaa mukaillen "Hyvän elämän edistämiseen niin kuntalaisten kuin matkailijoidenkin keskuudessa". Hankkeessa luodaan hyvinvointi-valmennusmalli ja hyvinvointivalmentaja-koulutus, jolla koulutetaan hyvinvointivalmentajia mm. työyhteisöjen ja järjestöjen tarpeisiin. Hankkeen yhteistyökumppani tutkimus- ja kehittämistoiminnassa on Lapin maakuntakorkea-koulu.
Hyvinvoinnin kehittämistoimia suunnitellaan aktiivisesti hyvinvointityöryhmän kanssa. Ryhmään kuuluu kunnan eri hallintokuntien edustajien lisäksi järjestö-edustajia mm. Sallan eläkejärjestöistä, työttömien yhdistyksestä, Mannerheimin Lastensuojeluliitosta, 4H -yhdistyksestä, matkailumarkkinointiyhdistyksestä ja diabetes- ja sydänyhdistyksestä. Työryhmä on koottu niin, että mahdollisimman moni kuntalainen tulisi jotain kautta edustetuiksi. Työryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa suunnittelemaan hankkeen toimia.
Hankkeen tuloksena syntyvää Hyvinvointivalmennusmallia kehitetään koko hankeajan. Malli pitää sisällään erilaisia koulutuksia, yhteisöjen suunnittelupalavereita, tapahtumia, hyvinvointimatkailutuotteita, kyselyitä, kartoituksia, suunnitelmia ja tukiryhmiä. Tavoitteena on myös pysyvä tutkimus- ja kehittämisyhteistyö Rovaniemen ammattikorkeakoulun kanssa mm. hyvinvointivalmentajakoulutuksen toteuttamisessa. Hyvinvointi-matkailupalveluita kehitetään yhdessä paikallisten yrittäjien kanssa.
Hankkeessa toteutettuja tapahtumia ja toimintaa ovat muun muassa:
- Hyvinvointimittaukset (hyvinvointianalyysi ja kehonkoostumus)
- Hyvinvointivalmentajakoulutus
- Verkostokonsulttikoulutus
- Huoli puheeksi-koulutus
- Hyvinvointikurssit: Naisille 2009, miehille 2010 ja Hyvää minulle 2010
- Tasapaino- ja muistipäivä
- Hyvinvointia Erämaassa -leiri
- Valtakunnalliset Hyvinvointipäivät
- Sydänterveyspäivä
- Sokerirasituspäivä
- Työyhteisöjen suunnittelupalaverit
- Kunnan hyvinvointi-kertomus
- Hyvinvointivalmennus.fi -verkkosivusto
Hyvinvointivalmennusmalli
|